|
Kotien Puolesta Keskusliitto ry on yleishyödyllinen, valtakunnallinen vapaaehtoistyö- ja lomajärjestö. Toiminnan tavoitteena on kansalaisten psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tukeminen ja parantaminen.
Tavoitteeseen pyrimme tukemalla ikääntyneiden selvitymistä arjessa sekä estämään syrjäytymistä. Tätä tavoitetta toteutamme siten, että yhdistyksemme, 19 Kotien Puolesta alueyhdistystä järjestävät vapaehtoistyöntekijöiden voimin erilaista kerho- virkistys- ja valistustoimintaa. Tavoitteen toteuttamiseksi järjestämme myös tuettuja lomia, lähinnä ikääntyneille ja lapsiperheille.
Järjestö perustettiin v. 1962. Jäsenyhdistyksiä on 19.
|
|