Tekstin alkuun
Etusivu - Kotien Puolesta Keskusliitto ry
Vapaaehtoistyö

Miksi teen vapaaehtoistyötä:

Kirsti 68 v.  vapaaehtoistyöntekikijä, ikääntyneiden kerhossa.

Ennenkaikkea tunnen, että minulla on vielä paljon voimavaroja annettavana, rakastan olla ihmisten kanssa tekemisissä, haluan auttaa! En halua olla yksin, olen leskirouva. Haluan olla luomassa yhteisöllisyyttä.

Tuula, lomavastaava yksin- ja yhteishuoltajien lomalla:

Lomavastaavana oleminen on minulle yksi tapa tehdä työtä lähimmäisteni hyväksi. On tärkeää että lomalla olevat voivat keskustella toisten kanssa itseään mietityttävistä asioista, saada uusia näkökulmia ehkä kipeisiinkin asioihin elämässään. Samassa tilantessa olevien kanssaihmisten antama vertaistuki on todettu kaikista parhaaksi keinoksi toipua esim. erosta, Vanhemmuuteenkin löytyy uusia ulottuvuuksia, kun saa keskustella toisten kanssa. Lomavastaavana pääsee asioiden ytimeen.

Aarno, pj: Miksi tulin mukaan Espoon Kotien Puolesta kerhoon ja vapaaehtoistyöhön.

Neljä vuotta sitten vaimoni sairastui vakavasti, tämä vaikutti perheeseemme. Tällöin näin Espoon kerhon tuetun loman ilmoituksen ja päätimme poikamme kanssa osallistua lomalle. Se soi meille kaivatun loman. Olimme tällä lomalla ainoa isä ja poika yhdistelmä, saimme kuitenkin hyviä pitkäaikaisia ystäviä lomalla. 

Jäätyäni muutaman vuoden kuluttua pois työelämästä aloin toimimaan aktiivisemmin kerhossa. Ehkä nuoremmasta päästä olevana tulin ottaneeksi vastaa ensi rahastonhoitajan tehtävät ja sitten puheenjohtajuuden. Mielestäni meillä jokaisella mukana olevalla on velvollisuus osallistua aktiivisena toimija voimiemme ja kykyjemme mukaan, näin autamme kaikkia kerholaisiamme ja kerhoamme.   

Ritva, kesäkerhon vetäjä

Meillä kerhossa on paljon iäkkäitä ja yksinäisiä, siksi haluan vapaaehtoisena pitää kesäkerhoa kerran viikossa se tuo myös itselle hyvän olon tunteen.
Jäsenet ovat tyytyväisiä kun kerran viikossa pääsee tapaamaan ystäviä.Puheensorinan välillä laulamme yhdessä Martin kitaran säestyksellä, välillä on kahvin
ja voileipien aika ja jossain välissä on jokunen vitsikin kerrottava.

Paavo, kerholainen
Miksi käyn kerhossa?
Se on hyvä kysymys. Herää myöskin kysymys, että miksi en kävisi.
No olen käynyt kerhossa jo vuodesta 1995, tämähän on tullut tavaksi, käyn aina silloin kun vain voin ja terveys sekä muut tilanteet
sen salli, poissa en muuten voi olla. Tapaan siellä aina kaikki hyvät ystävät, ja on paljon mielenkiintoista ohjelmaa, sekä
kahvit sekä voileivät, jotka nämä toimeliaat emännät tarjoavat. Hekin ovat kerholaisia.
Tämä on vastaus kysymykseen vaikka suppeassa muodossa.

© 2008 Kotien Puolesta Keskusliitto ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut